Tietoa, tukea ja apua lapsen ergonomiseen, terveelliseen ja turvalliseen kantamiseen sekä liinoja ja reppuja kokeiltavaksi ja pitempiaikaiseen lainaan.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Teimme liinailuhistoriaa!

Eilen pidettiin Helsingissä vapaaehtoisten kantoliinatukihenkilöiden koulutuspäivä, jonka päätteeksi perustimme valtakunnallisen lapsen ergonomiseen kantamiseen keskittyvän yhdistyksen! Kantoliinayhdistys ry, Bärsjalföreningen rf:n perustamiskirja ja siihen liittyvät PRH:n paperit on täytetty, rekisteröimismaksu on vielä suorittamatta, mutta sen jälkeen yhdistys on oikeasti olemassa! Yhdistyksellä ei vielä ole nettisivuja, mutta ajankohtaiset kuulumiset löytyvät blogista osoitteessa http://kantoliinayhdistys.blogspot.com. Kun saamme juoksevat asiat hoidettua, päivittelemme sitten blogiin ohjeet niille, jotka ovat kiinnostuneita liittymään yhdistyksen jäseniksi. Yhdistyksen puitteissa on tarjolla tekemistä kaikille niille, jotka haluavat olla mukana edistämässä lapsen kantamisen valtavirtaistumista ja ergonomiseen, terveelliseen ja turvalliseen kantamiseen liittyvän tiedon levittämistä Suomessa.

Yhdistys tulee toivottavasti viemään omalta osaltaan eteenpäin suurta asennemuutosta kantamiseen liittyen tehden siitä yhtä normaalia ja hyväksyttyä sekä ennenkaikkea helppoa ja kaikkien saatavilla olevaa, kuin mikä tahansa muu lastenhoitoon liittyvä mainstream-käytäntö. Se on oma henkilökohtainen visioni, missioni ja lainaamonkin kantava ajatus ja voima: tuodaan liinat kaikkien ulottuville, autetaan kaikkia ihmisiä alkuun kantamisen taidon opettelussa ja jokainen sitten voi fiilistellä, mikä juuri itselle ja omalle perheelle kullakin hetkellä parhaiten sopii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti