Tietoa, tukea ja apua lapsen ergonomiseen, terveelliseen ja turvalliseen kantamiseen sekä liinoja ja reppuja kokeiltavaksi ja pitempiaikaiseen lainaan.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Mettänetkellä

Olimme tänään lähes 2,5-vuotiaan ainokaiseni kanssa vaihteeksi Kasavuoressa ihmettelemässä linnunpönttöä, hiirenpesää ja ison kaatuneen puun juurakkoa. Matkaa meiltä kotoa tuonne mettänetkelle on jotakuinkin 0,5-1 km, hiukan liikaa, jotta siksakkia juoksentelevan taaperon kanssa viitsisi sinne lähteä kävellen. Pieni ihminen pääsi siis liinan kyytiin osaksi matkaa. Meillä on tällä hetkellä käytössä lähinnä kaksi taaperokokoista neliötä, heivasin siis nuhanenäisen lapsen selkään ja matkaan. Aika kivaa oli olla pitkästä aikaa liikkeellä selkärepukkain. Lapsi on aikanaan kulkenut niin paljon liinassa, että se on hänelle tuttua ja turvallista, minä taas olen tottunut liinakyydin tuomaan läheisyyteen lapsen kanssa. Poishan sieltä selästä piti päästä heti kun päästiin vähän enemmän skutsiin ja piti päästä mönkimään ja tonkimaan. Nuhaiselle pikkuihmiselle tuli väsy aika nopeasti ja taas pakattiin ukkeli selkään ja matkaan kohti kotia. Nuo pienet hetket, joita tuo lapseni vielä liinassa viihtyy ovat kultaakin kalliimpia, varsinkin nyt kun meillä kantaminen on jo kovin lähellä loppuaan.

Ja vielä lainaamon asioista sen verran, että olen parhaillaan preppailemassa noita kudottuja sekä yhtä lainasta palautunutta trikoista taas lainauskuntoon eli pesua ja silitystä pukkaa. Reppuja on vielä pari kappaletta matkalla, samaten pari kantosuojaa, sitten alkaa tämänhetkinen valikoima olla valmiina.Markkinointiakin pitäisi pikku hiljaa viritellä... Päivitän vielä tänään tuonne lainattavien sivulle saatavuustilanteen, jotta mahdollisesti kiinnostuneet näkevät, milloin olisi seuraava hetki saada joku tietty juttu lainaan! Olkaahan yhteyksissä, jos kiinnostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti